Se on nyt ihan rehellisesti kevät. Ja pian on kesä. Oon ihan täpinöissäni kaikesta ja kaikista niin etten jaksa keskittyä velvollisuuksiin. Oppari ei ole läheskään valmis ja onnistuin edelleen mokaamaan yhden kurssin tentin niin, että pääsen vielä kerran kuluttamaan koulun penkkejä kokeen merkeissä. Toivon ja uskon että tää olis nyt viimeinen kerta ja sitten olis enää seminaarit alkusyksystä ja musta tulis paperilla aikuinen.
Lukuunottamatta näitä paria "pientä" stressin aihetta en voi olla joka päivä ajattelematta miten onnellinen olo mulla on. Palasin joku aika sitten hetkeksi lukemaan mun viime keväisiä kirjoituksia täältä ja muistin sen tunteen joka seurasi mua silloin joka sekunti mitä ikinä sitten teinkin. Silloin toivoin, että elämä voisi olla taas kivaa ja nyt se on sitä ja ainakin potenssiin kolme. Kaikista parasta tässä on se, että se on mun ansiota, ei kenekään muun. Enkä nyt tarkoita sitä, että en tarvis ketään ollakseni onnellinen vaan päinvastoin. Mun onni koostuu pienistä palasista. Esimerkiksi siitä, että on joku, jonka kanssa voi jorata maailman huonoimpien räppibiisien tahtiin pelkän limsan voimalla tekoviikset naamalla keskellä yötä niin, että alakerran naapuri hermostuu. Tai siitä, että seisot keikalla niin fiiliksissä ja humalassa pullosta viiniä ja tiedät, että ne kaks ihmistä jotka seisoo sun takana on ihan yhtä fiiliksissä ja samoista asioista. Tai siitä, että puolen vuoden näkemättömyyden jälkeen kaikki on ihan niinkuin puoli vuotta sittenkin. Kun onni koostuu monesta palasesta, ei haittaa vaikka yksi niistä katoaa hetkeksi sohvan alle ja ilmestyy sitten taas jostain.
Nyt oon kirjoittanut ja pyyhkinyt tätä seuraavaa kappaletta eestaas monta kertaa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän ihmisistä ja kaikesta mitä on sattunut mutta tiedän, että tänne voi eksyä vaikka ketä. Pitäis varmaan oikeasti harkita toiseen paikkaan kirjoittelemista.
Noniin. Tässä ei taas ollu mitään järkeä koko merkinnässä. Kerrotaan nyt vaikka se, että yksi (vähän suurempi) palanen mun onneen eli mun oikea käden jatke iPhone varastettiin multa. Baarissa. Tanssilattialla. Enkä ollu ees humalassa. Enkä itse asiassa edes tanssinu. Huomenna pitää herätä ennen kukonlaulua ja kiirehtiä toimistolle jossa odottelee mun uusi puhelin. Viikon vieroitus teki kyllä ihan hyvää.
Haluun tänne kuvia. Mulla oli tänään kamera mukana ulkona mutta kuvasaldo oli pyöreä nolla. Hitaasti hitaasti heräillään talviunilta.
sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013
torstaina, huhtikuuta 04, 2013
Moi!
Nyt on pakko palata tänne. Mulle tapahtuu päivittäin jotain hassuja juttuja ja haluan kirjata niitä ylös. Kuviakin toivottavasti alan taas nappailemaan oikeallakin kameralla kun mittarilukemat alkaa olla enemmän plussan puolella kuin miinuksella ja näpit ei jäädy ulkona kuvaillessa. Lupasin itselleni, että ensi syksy on se syksy kun musta tulee aikuinen ja ostan nahkahanskat ja sitte voin kuvata talvellakin. Kyllä niitä hanskoja tänäkin talvena kovasti sovittelin, mutta ne näytti ihan naurettavilta ja ostin korvikkeeksi nahkalapaset. Askel lähemmäs aikuisuutta. Maaliskuun alussa hivuttauduin vielä vähän lähemmäs seniiliyttä ja ostin hanskat, joissa kämmenpuoli on nahkaa ja päällypuoli neuletta. Seuraavaksi siis edessä se askel, joka mun väistämättä täytyy ottaa.
Nahkahanskoista takaisin niihin hassuihin sattumiin. En tiedä johtuuko se keväästä ja siitä, että sen myötä havainnoin tarkemmin ympäristöä vai ihan jostain muusta, että mulle tapahtuu jatkuvasti asioita, joita voi muistella huvittuneena ja ehkä vieno häpeän punakin poskilla vielä päiviä jälkeen itse tapahtuman.
Esimerkkinä voisin selittää mun eilisestä pesulareissusta. Päätin, että koska kevät on tullut ulos, saa se luvan saapua myös neljän seinän sisälle. Kasasin täkit ja tyynyt Ikean pussiin ja nappasin mukaan kevään kukkasilta tuoksuvan pesupulverin ja painelin samassa korttelissa sijaitsevaan pesulaan. Oon käynyt siellä kerran ennen eilistä ja mulle oli jäänyt leppoisa mielikuva paikasta. Sain pestä pyykit ylhäisessä yksinäisyydessäni ja kuvittelin siinä laiskasti linkoavaa konetta tuijotellessani, että oon jossain jenkkileffassa ja ovesta kävelee kohta sisälle mun unelmien mies ja meidän eka kohtaaminen tapahtuu pesulassa niin kuin kaikissa lällyissä elokuvissa. No näin ei tietenkään käynyt, mutta hyvät fiilikset silti jäi.
Eilen sisälle astuessa tunnelma oli kuin toisesta maailmasta. Siellä oli ihmisiä. Peseekö joku oikeesti pyykkiä pesulassa? Olin lähellä törmätä Psy:n kaksoisolentoon jättimäisine pyykkikasseineni. Myös ne pesukoneet oli pelottavia, koska pelkään kaikkia teknisiä vempeleitä, joita en osaa käyttää. Tungin täkit koneeseen ja tavasin luukkuun liimatun käyttöohjeen ainakin neljä kertaa läpi ennen hätiköityjä ratkaisuja.
"Laita pyykit koneeseen ja sulje luukku." -> no tää oli helppo.
"Avaa luukku ja kaada pesupulveri kaukaloon. Nestemäisen pesuaineen voi kaataa pyykkien sekaan" -> siis apua mikä luukku ja mihin noista kaukaloista!! no kai se on sama..
"Valitse pesuohjelma" -> miks tässä on kaks kuudenkympin ohjelmaa?? mikä näiden ero on? apua!
"Syötä rahat" -> siis tässä on kaks paikkaa mihin voi syöttää! jaa se toinen oliki kuivausrummulle eli syötän varmaan tohon toiseen..
Tähän asti kaikki näytti varmasti ainakin päällepäin siltä, että oon vähintään pesula-alan ammattilainen ja pyröitellyt pyykkiä ammatikseni vuosikymmeniä. Mutta ne kolikot... Syötin sinne muina naisina euron kolikon, joka palautu välittömästi takaisin. Kokeilin toisella euron kolikolla ja edelleen sama homma. Toistin tätä x kertaa, kunnes kolikot alko jäämään jumiin laitteen sisälle, saamatta kuitenkaan aikaan mitään elonmerkkejä koneessa. Mun tunnetusti pitkä pinna lopahti jossain kuudennen kolikon paikkeilla ja otin kiukkuisen puhelun ensimmäiseen silmiin osuneeseen puhelinnumeroon.Nainen sukkapuikon kanssa marssi puhelin korvalla takahuoneesta ja kalasteli kolikon toisensa perään ulos laitteesta mun tuijotellessa kiusaantuneena lähinnä varpaitani ja kattoa. En kuulemma käyttänyt oikeaa ranneliikettä syöttäessäni niitä kolikoita eli sinne valui viemäriin mun pesula-ammattilaisen imago.
Sain koneen vihdoin käyntiin ja muistin, että olin ostanut jäätelöä kioskilta että saan kolikoita konetta varten. Istuuduin sitten korealaista Psy-kopiota vastapäätä jäätelöpuikko kädessä ja tuijottelin seiniä nolostuneena äskeisestä välikohtauksesta. Jäätelökin oli ehtinyt sulaa siellä pesulan kuumuudessa ja olihan se muutenkin aika absurdia istua nököttää pesulassa jäätelö kädessä. Päässä soi gangnam style ja kuvittelin sen hillityn korealaismiehen joraamaan sitä keskelle pesulaa.
Kun en oikeen tiennyt mihin suuntaan siinä olis pitänyt katsella aloin lueskelemaan seinille liimattuja ohjelappuja. Ainakin kolmella seinällä oli lappu jossa oli painettu kissan kokoisilla kirjaimilla teksti "TYYNYJEN JA PETAREIDEN PESU KONEISSA KIELLETTY!" mikä ei kyllä enää jaksanut yllättää edeltävän säädön jälkeen. Söin jäätelön loppuun, sotkin penkin suklaalla ja odottelin että se nainen ilmestyy takahuoneesta sukkapuikkonsa kanssa tökkimään mua kun rikon räikeästi pesulan sääntöjä.
Kesällä uusiksi.
Nahkahanskoista takaisin niihin hassuihin sattumiin. En tiedä johtuuko se keväästä ja siitä, että sen myötä havainnoin tarkemmin ympäristöä vai ihan jostain muusta, että mulle tapahtuu jatkuvasti asioita, joita voi muistella huvittuneena ja ehkä vieno häpeän punakin poskilla vielä päiviä jälkeen itse tapahtuman.
Esimerkkinä voisin selittää mun eilisestä pesulareissusta. Päätin, että koska kevät on tullut ulos, saa se luvan saapua myös neljän seinän sisälle. Kasasin täkit ja tyynyt Ikean pussiin ja nappasin mukaan kevään kukkasilta tuoksuvan pesupulverin ja painelin samassa korttelissa sijaitsevaan pesulaan. Oon käynyt siellä kerran ennen eilistä ja mulle oli jäänyt leppoisa mielikuva paikasta. Sain pestä pyykit ylhäisessä yksinäisyydessäni ja kuvittelin siinä laiskasti linkoavaa konetta tuijotellessani, että oon jossain jenkkileffassa ja ovesta kävelee kohta sisälle mun unelmien mies ja meidän eka kohtaaminen tapahtuu pesulassa niin kuin kaikissa lällyissä elokuvissa. No näin ei tietenkään käynyt, mutta hyvät fiilikset silti jäi.
Eilen sisälle astuessa tunnelma oli kuin toisesta maailmasta. Siellä oli ihmisiä. Peseekö joku oikeesti pyykkiä pesulassa? Olin lähellä törmätä Psy:n kaksoisolentoon jättimäisine pyykkikasseineni. Myös ne pesukoneet oli pelottavia, koska pelkään kaikkia teknisiä vempeleitä, joita en osaa käyttää. Tungin täkit koneeseen ja tavasin luukkuun liimatun käyttöohjeen ainakin neljä kertaa läpi ennen hätiköityjä ratkaisuja.
"Laita pyykit koneeseen ja sulje luukku." -> no tää oli helppo.
"Avaa luukku ja kaada pesupulveri kaukaloon. Nestemäisen pesuaineen voi kaataa pyykkien sekaan" -> siis apua mikä luukku ja mihin noista kaukaloista!! no kai se on sama..
"Valitse pesuohjelma" -> miks tässä on kaks kuudenkympin ohjelmaa?? mikä näiden ero on? apua!
"Syötä rahat" -> siis tässä on kaks paikkaa mihin voi syöttää! jaa se toinen oliki kuivausrummulle eli syötän varmaan tohon toiseen..
Tähän asti kaikki näytti varmasti ainakin päällepäin siltä, että oon vähintään pesula-alan ammattilainen ja pyröitellyt pyykkiä ammatikseni vuosikymmeniä. Mutta ne kolikot... Syötin sinne muina naisina euron kolikon, joka palautu välittömästi takaisin. Kokeilin toisella euron kolikolla ja edelleen sama homma. Toistin tätä x kertaa, kunnes kolikot alko jäämään jumiin laitteen sisälle, saamatta kuitenkaan aikaan mitään elonmerkkejä koneessa. Mun tunnetusti pitkä pinna lopahti jossain kuudennen kolikon paikkeilla ja otin kiukkuisen puhelun ensimmäiseen silmiin osuneeseen puhelinnumeroon.Nainen sukkapuikon kanssa marssi puhelin korvalla takahuoneesta ja kalasteli kolikon toisensa perään ulos laitteesta mun tuijotellessa kiusaantuneena lähinnä varpaitani ja kattoa. En kuulemma käyttänyt oikeaa ranneliikettä syöttäessäni niitä kolikoita eli sinne valui viemäriin mun pesula-ammattilaisen imago.
Sain koneen vihdoin käyntiin ja muistin, että olin ostanut jäätelöä kioskilta että saan kolikoita konetta varten. Istuuduin sitten korealaista Psy-kopiota vastapäätä jäätelöpuikko kädessä ja tuijottelin seiniä nolostuneena äskeisestä välikohtauksesta. Jäätelökin oli ehtinyt sulaa siellä pesulan kuumuudessa ja olihan se muutenkin aika absurdia istua nököttää pesulassa jäätelö kädessä. Päässä soi gangnam style ja kuvittelin sen hillityn korealaismiehen joraamaan sitä keskelle pesulaa.
Kun en oikeen tiennyt mihin suuntaan siinä olis pitänyt katsella aloin lueskelemaan seinille liimattuja ohjelappuja. Ainakin kolmella seinällä oli lappu jossa oli painettu kissan kokoisilla kirjaimilla teksti "TYYNYJEN JA PETAREIDEN PESU KONEISSA KIELLETTY!" mikä ei kyllä enää jaksanut yllättää edeltävän säädön jälkeen. Söin jäätelön loppuun, sotkin penkin suklaalla ja odottelin että se nainen ilmestyy takahuoneesta sukkapuikkonsa kanssa tökkimään mua kun rikon räikeästi pesulan sääntöjä.
Kesällä uusiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)