Mitenhän sitä osais taas kirjotella tänne? Haluaisin kovasti, mutta se ei sitten kuitenkaan ikinä onnistu kun yritän aloittaa. Pari riviä tekstiä jonka jälkeen päätän, etten haluakaan jakaa niitä asioita tänne. Jos vielä tää yks yritys ennen kuin luovutan lopullisesti.
Nyt on viikko takana koulu-työt-inssityö-komboa. Kai tää tästä, vaikka tuntuukin aika ylitsepääsemättömältä kun ajattelee sinne kaukaisuuteen, jolloin tän kaiken pitäis olla loppu ja valmista. En kuitenkaan jaksa stressata niin kauan kun tää elämä tuntuu kuitenkin mielekkäältä ja joka aamu on mukavampi herätä ja lähteä liikkeelle kuin jäädä peitonmutkaan vetämään unta palloon :) Aamuista puheenollen, lisäsin mun arkiaamuihin ripauksen luksusta ja ostin itelleni termoskahvikupin. Ei muuten puolen litran kahviannoksen jälkeen hajoiluta aamutunnit enää läheskään niin paljon. Ehkä päätökseen vaikutti vähän myös se, että ilmaset kahvit loppu koulun alettua ja reilu euro jokasesta kupista ruskeeta kultaa syöksee mut vararikkoon kesällä lisääntyneen kahvinkulutuksen takia.
Viikonloppu oli hassu. Perjantaina mentiin virkistäytymään työkavereiden kanssa kartingin,ruuan ja saunomisen merkeissä. Suunnattiin lopuks vielä johonkin bilisbaariin. Täytyy kyllä sanoa että mulla on aivan ihanat työkaverit.Yhteishenki on aivan loisto ja kaikille voi heittää ihan samanlaista juttua huolimatta siitä onko kyseessä meidän toimitusjohtaja tai vastakkaista sukupuolta oleva parikymmentä vuotta mua vanhempi työnjohtaja. Arvostan. :)
Eilen tapasin sattumalta miehen, jonka tapasin täsmälleen samassa paikassa ja tilanteessa kaks vuotta sitten. En olis ite varmaan tunnistanu koko ihmistä mutta se tunnisti mut mun tatuoinnista. Hassua, koska mulla on vasta tasan tää yks "tämmönen on kaikilla"-tatuointi ja sillä itsellänsä oli kuvia kädet täynnä. Musta on alkanu varsinkin tässä viimesen kuukauden aikana tuntua siltä, että mun miesmaku toistaa vähän liiankin selvästi samaa kaavaa:D En ny ees kehtaa luetella kaikkia eri ihmisiä yhdistäviä tekijöitä mutta niitä on vähän turhan paljon. Mulla on pakko olla joku kymmenes aisti niiden suhteen koska kaikki ne asiat ei näy päällepäin. Samoja kotipaikkakuntia, samoja ammatteja, samoja harrastuksia ja kaikkea ihan hullua. Sitten on pari ei-niin-kivaa poikkeusta, jotka ehkä tarvittiin vaan vahvistamaan sääntö? Oon vähän hukassa, mutta kai se on ihan normaalia. Ajattelin tässä vaan elellä menemään ja kattoa mihin sitten lopulta päädyn. Jos ennusmerkit pitää paikkaansa niin elelen varmaan jonkun tatskamiehen kanssa ja sitte meillä on adoptoituna lapsen sijasta joku orpo pussikarhu tai jotain muuta tarpeeks outoa. Tervetuloa vaan, tulevaisuus. :D
Nyt ajattelin palautua arkimoodiin lueskelemalla vähän koulujuttuja.
ps. Tän biisin sanat...niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti