maanantaina, syyskuuta 17, 2012

170912

Noni. Alotettiin Niinan kans herkkulakko ja tarkotus olis jatkaa tätä lokakuun lopulle asti. Kerta viikossa saa syödä (tai juoda) jotain epäterveellistä,kaikista muista lipsahduksista joutuu maksamaan toiselle euron. Saa nähdä onko sitä rikas tai köyhä lokakuun lopulla;D

Tein perjantaina porkkanakakkua tän homman kunniaks. Mulla tulee siitä vaan niin syksyfiilikset, viimeks tein sitä viime syksynä. Koin söpön yllätyksen avatessani munakennon, mun munat oli järjestetty järjestykseen sen mukaan, mikä niistä menee ekana pilalle. Aww!:D Käytin munat 1,2 ja 3...

Lauantaina käytiin keskustassa baarissa ja koin autenttisia intiafiilareita juotuani maazapohjaisen (semmosta intiassa suurkulutuksessa ollutta mangomehua) juoman ja liukastellessani kadulle tulvineessa paskassa rautatieaseman edustalla kotimatkalla.:D

Löysin tänään Fidalta pari villaneuletta. Jotain 60-luvulla Suomessa valmistettuja, maailman symppiksimmät  merkit niissä. Kummatki oli täydellisessä kunnossa ja toinen oli 96-prosenttista villaa. 11 euroa kahdesta villa-asiasta joiden malli on ihan perus ja värit huiput. Halleluuja, ei palele talvella edes toimistolla!

Tänään piti lähteä uuden nahkatakin metsästykseen keskustaan mutta ulkona myrskyää, joten sohva veti pidemmän korren. Tästäköhän tää kotona jumitus ny alkaa? Herkkulakko ja sohvantäyteiset illat ei oo hyvä yhdistelmä.







torstaina, syyskuuta 13, 2012

koteilua.

Hitto vie, miten kiireinen viikko taas lähestymässä loppuaan. Elävien kirjoissa selvitty kuitenkin ja tänään mä aikuisten oikeesti meen nukkumaan ennen puolta yötä. Sitä samaa oon aikonut joka ikinen ilta, mutta ei se vaan ikinä onnistu.

Tällä viikolla en oo paljon muuta tehnyt kuin töitä. Siinä on ollu jo ihan tarpeeks ja liikaakin ohjelmaa. Tiistaina tehtiin pieni irtiotto arjesta Rytmissä kesän ehkä viimeisten somersbyiden ääressä. Kyllä kelpas vaikka se nukkumaanmeno tosiaan venähtikin sinne puoleen yöhön.

Oon alkanut myös juoksentelemaan taas, koska kuun lopussa odottais pieni juoksuhaaste, johon mun työkaveri mut ystävällisesti myös ilmoitti. Liikunnat on vähän jääneet, kun oon kärsinyt e-pillereiden lopettamisesta johtuvista kropan sekoiluista jo muutamisen viikkoa. Oon heikko ja alotin ne uusiks vaikka ihan varsinaista tarvetta ei niille kyllä olekaan ny. Hirveetä popsia semmosia myrkkyjä, mutta en kestä räjähtänyttä naamaa, turvonutta olemusta ja kauheita migreenejä. Kai ne tasottuis jos odottelis vuoden päivät, mutta eihän mun kärsivällisyys semmosiin hommiin riitä kun tää pari kuukauttaki oli jo hirveetä tuskaa!:D


Kävin tosiaan perjantaina kampaajalla haaveena vaaleemmat hiukset, mutta eihän tää monen vuoden ajan mustaks värjätty kuontalo suostunu vaalenemaan ku ihan vähän. Ens käynnillä kuulemma saa parempia tuloksia jos en mee sössimään ja värjäämään tätä nyt millään tummalla enää. Pituudesta lähti melko paljon, mutta pitkät nää on silti. Kampaaja sano, ettei oo hetkeen nähny niin paljon omaa hiusta ku mun päässä. Sinne jäi kampaamon lattialle hiuksi jos toinenkin! :D Vielä näitä silti saa keräillä lattialta päivittäin. Harkitsin itse asiassa sellasen lastan hommaamista mikä sillä kampaajallakin oli,onkohan tää ihan normaalia...?

Lauantaina pitäis mennä myymään vaatekaapissa vailla käyttöä lojuneita vaatteita. Haluan niistä eroon, joten toivotaan että jollekki kelpaa. Muita suunnitelmia ei viikonlopulle oikein olekaan, mikä on hassua. Oon varma, että jotain kuitenkin ilmaantuu.

Nyt teen pikasiivouksen tässä läävässä ja sitte iltalenkille!


miau.

 Että tämmönen viime viikonloppu.

Perjantaina tulossa röökimummon asunnosta vierailulta. Harmi, ettei se röökin haju välity tänkuvan kautta..

Tais olla torstai ja ekat puistokaakaot syksyn kunniaksi.

Perjantaina harmitti, ettei mulla ollu nuha...

Lauantai-aamupäivän pullakahvit Rytmissä

Niin mites tää inssityö..? "piirrä tästä kuva" heleppo homma!

Lauantai-illan saunat Kotiharjulla :)

Hello Kitty-viikonloppu selvästi. Lauantainen bongaus Union Fivesta.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2012

^____^

Ulkona on kylmä. Seisoin tänään Vantaalla bussipysäkillä 20 minuuttia koska missasin mun bussin ja meinasin jäätyä kun myrskytuuli puhalsi luihin ja ytimiin asti koko sen kolmasosatunnin ajan. En haluais että talvi tulee. Mun viime talvi oli suoraan sanottuna ihan paska ja sen muisto vaanii mua mörkönä sohvan alla. Se ei oo vielä päässyt hyökkäämään, koska oon viettänyt sohvalla ja kotona aivan äärimmäisen vähän aikaa, mutta syysilmat varmasti pikkuhiljaa ajaa tänkin haahuilijan takas näiden neljän seinän sisälle ja mörön ulottuville. Luulen, että kelailen tätä ihan turhaan koska lähiaikoina en oo oikein jaksanut ottaa stressiä mistään. Täydellinen kevättalvi-Lauran vastakohta siis ja oon asiasta NIIN onnellinen :) 

Töissä pukkaa stressiä ja mun inssityöstä tulee ehkä haastavin homma ikinä mutta kaikki on hoidossa silti. Myös asiat töiden ja koulun ulkopuolella on loistavasti. On niin helppoo olla onnellinen kun tyytyy siihen mitä on. Mulla ei oo läheskään kaikkea, mutta silti mulla on kaikki mitä tarviin (ja ehkä jopa vähän enemmän). Onpa tää nyt ällöpositiivista vuodatusta, anteeks vaan kaikille. 

Asiasta kukkaruukkuun, pääsen vihdoin perjantaina kampaajalle! Mun edellisestä kampaamokäynnistä on kulunut yli vuosi. Saa nähdä millasilla hiuksilla sitä perjantaina astellaan pitkin Pääskylänkatua. Tää nykyinen Laura 2.0-versio vaatii asianmukaisen frisyyrin.

Nyt voisin kömpiä pikasiivouksen ja suihkun kautta nukkumaan. Aamulla pitäis suunnata ennen kukonlaulua työmaakokoukseen nukahtelemaan.

Ps. Mää oon löytäny uuden rakkaus-ruuan. Real-leipää, avokadoa, kalkkunaleikettä ja raejuustoa. Ehkä paras leipä ikinä! Ja ruuasta ku tuli puhe ni kuvituksena välipallaa ja luovaa taukoa toimistolta tältä päivää.



sunnuntaina, syyskuuta 02, 2012

no joko se on syksy?

Taitaa olla tää kesä aikalailla tässä ainakin lämpimien ilmojen puolesta. Ulkona on ollut sateen merkit ilmassa lähes joka päivä eikä siellä nytkään mitenkään aurinkoiselta näytä. Toivotaan, että huomenna ei ripottele, koska mun sateenvarjo sijaitsee eilisen takia tällä hetkellä jossain kaukana idässä. Mikäs oliskaan sen mukavampaa kuin vetää huomiset asuntokierrokset hiukset päätä myöten vettä valuen tai jotain muuta yhtä vakuuttavaa.

Mun on lähes mahdotonta enää kirjoitella tänne kaikkea, mitä oon tässä kesän aikana tehnyt. Ajattelin ensin vetää vähän suuremmilla linjoilla kesän pakettiin ja sitten mainita jotain mieleen tulevia yksityiskohtia. Mä en kyllä oo varma, tuleeko tällä hetkellä tähän viikonlopusta väsyneeseen mieleen loppupeleissä mitään julkaisukelpoista. Yritän kuitenkin kovasti, niin ehkä sitten joskus kasikymppisenä mummelina muistan tän olemassaolon ja tuun kurkkaamaan mitä kuuluikaan mun kesään 2012. :)

Taisin pari tekstiä taaksepäin mainita, että haluan mennä ja tehdä ja sitä tässä on nyt harjoitettu vähän liiankin kanssa nää viimeiset pari kuukautta. Tästä spontaanimmasta elämänasenteesta on ehkä välillä seurannut jotain vähän ikävämpiäkin juttuja mutta lopputulema on ihan ehdottomasti positiivinen. Samalla linjalla vaan jatkossakin eteenpäin niin tulee koettua niin paljon enemmän.

Todettu on myös se, että vastakkaisen sukupuolen mielenliikkeitä ei kannata edes yrittää analysoida tai ymmärtää. Elää vaan omaa elämäänsä ja se toinen pysyy kyydissä kyllä jos haluaa ja jos ei pysy ni lällällää.

Vähän aavistelinkin että tää kirjoitusmoodi hiipuu ennen kuin pääsen siihen tapahtumien yksityiskohtaamiseen listaukseen. Voisin mainita ainakin sen, että meidän työpaikan nuorimpien porukka on aika huikee ja loisto seuraa illanviettoihin. Ollaan esimerkiks ajeltu koffin sporalla ja tänä perjantaina olleet firman kymppivuotiskekkerit mollyjatkoineen oli huikeet lukuunottamatta mun avecin mustasukkasuuskiukkumitälie-käytöstä.  Oon myös istunut kahvilla kaikissa hauskoissa paikoissa ja ylipäänsä fiilistellyt, miten kaunista täällä on kesällä. Reissu auringonkukkapellolle ja siihen sisältynyt lähemmäs kymmenen kilometrin patikointi varvassandaalit jalassa on myös mainitsemisen arvoinen. Kävin myös suomiräp-keikalla (:DD) ja fiilistelemässä aina yhtä ihanaa Olavia Tavastian kesäklubilla.

Nyt ei pysty käymään kuva-arkistoja läpi enempää, joten kuvat on ihan vaan muutamalta hassulta päivältä. Mä painun suihkun kautta nukkumaan. Kotiuduin eilen idän ihmeellisestä maailmasta joskus neljän aikaan ja ysiltä olin "reippaana" matkalla paintballia pelaamaan.