Oon nyt vihdoin saanut selvyyden asioille, joita oon omassa pienessä päässäni miettinyt ikuisuudelta tuntuneen ajan. Ajattelin, että tulisin surulliseksi, mutta oonkin helpottunut. Niin helpottunut, että koko viime viikon oon vaan hymyillyt kaikelle. Oon kerennyt surkuilla asioita jo sen verran, että mun aivot ei enää suostu sitä tekemään. Jotenkin niin vapauttavaa, vaikka oon yrittänyt pinnistää itsestäni esiin jotain haikeutta kävellessäni ympäri kesäistä Kalliota.
Kaiken kaikkiaan oon myös oppinut itsestäni ihan kamalan paljon tässä viime aikoina tän pohdiskelun takia. Tiedän, mitä haluan ja mitä en halua. Ja tiedän, millanen oon ja millanen en halua enää olla. Kaikista ylpein oon siitä asiasta, että oon kyennyt vihdoin muokkaamaan itseäni lähemmäs sitä ideaaliminää. Pieniä askeleita, mutta tuntuu niin kamalan suurilta.
Kesää on vielä jäljellä, enkä halua, että päivät valuu hukkaan. Aion mennä ja tehdä. Aloittaen siitä, että tapaan yhden ihmisen. Se ei oo yhtään minua (tai no vähän, tatuoinnit...), mutta pitää tarkistaa, olisko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella nyt kun siihen on tilaisuus ja oon vielä tässä aikaansaavuuden puuskassa. Oon varma että tää tuuli tyyntyy kun palaan takaisin ah-niin-inspiroivaan kouluympäristöön. :D
Ps. Kaikki juhannuskuvat on edelleen työkoneella, jota en oo jaksanut raahata kotiin, joten niiden lisäily hoitukoon sitte myöhemmin.
AAA!! :) Kuulostatpa jo iloisemmalta! Ooon iha satavarma et nyt alkaa tuleen kaikkea kivaa elämään :)! ku pystyy vastaanottamaan niitä! hahahah nauran itelleni :D tuntuu hauskalt kirjottaa tämmöst viestii ku angstaan ite tääl himas ku on vähä semmone surkumasennustylsä olo :DD mut joo !! vakuutan itteniki täl viestillä! ELÄMÄ = superjees!!
VastaaPoistavoikiitos <3 kannattaa olla ilonen mielummin. mutta sitte toisaalta jos on joskus surku ni se ilo tuntuu sitte tuhat kertaa paremmalta!
VastaaPoista