Maanantaina oli jännät paikat, olin mun ekassa putkirempan infotilaisuudessa. Sali, jossa se pidettiin oli ihan kamalan iso ja meidän piti puhua mikkeihin. Huhhei. Tulevaksi maanantaiksi pitäis tehdä itselle täysin selväksi mitä kaikkea just ton kohteen remontissa tapahtuu ja lähteä kiertelemään asuntoja ja vastailemaan asukkaiden kysymyksiin.
![]() |
| Yks päivä toimistolla vähän postittelin kansioita.. Puolet oli tähän mennessä jo pakattu respaan menevään kärryyn... |
Tällä viikolla oli myös mun tulikoe firmassa koulun projektityön suhteen. Jouduin esittelemään sen yksin, kiitoksia vaan mun työparille joka ei halunnu tulla paikalle. Menin varttia ennen alotusta neukkariin valmistelemaan ja ajattelin että oon ihan väärässä paikassa ku sinne kannettiin kahvitarjoilua. Hahaha:D Ihmisillä oli sentään jotain lohtua kun joutu kuunnella mun jaaritteluja. Mulla oli niin paljon muita työhommia, että valmistautuminen tuohon spektaakkeliin jäi todella vähäiseksi. Heräsin esityspäivän aamuna ennen kuutta väsäilemään jonkunnäköistä powerpointshowta mun höpötyksien tueksi ja hain lohdukkeeksi Goodpie bakerysta aamupalaa. Varsinkin itse tehty mysli aiheutti ihastuneita huokailuja ja iso muki kahvia oli varmasti suurin syy siihen, että ylipäänsä sain mitään aikaan.
Mulla on ollu jotenki huippufiilis-päivä tänään. Mielialat menee melkosta vuoristorataa taas päivästä toiseen, mutta parempi tää on ku tasanen harmaa mössö. Jouduin olemaan melko myöhään töissä, mutta vihdoin päästyäni sieltä ulos fiilistelin ihan kympillä tuota edes etäisesti enemmän kesää muistuttavaa ilmaa kuin nää viime päivien säät. Vaihdoin moodin työlaurasta lauralauraan ja mentiin kaupan kautta Karhupuistoon istuskelemaan. Kahvi ja berliininmunkit maistu ihan huipuilta pitkän työviikon päätteeksi. Nyt voisin nostaa jalat sohvalle, huokasta syvään ja vihdoin ja viimein rentoutua. Tai sitten vois piirrellä kylppäriä tai lukea rakennusselostusta tai tai tai...
Hyvää viikonloppua! Toivottavasti kaikilla on yhtä hyvä fiilis ❤
T: happyhappyjoyjoy-Laura ^_____^




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti