Otsikosta tuli mieleen iskä, joka aina pienenä lauleli tuota sataa sataa ropisee-laulua meille.
❤
Niin, aikamoinen sade- ja myrskypäivä oli tänään. Kuinka paljon voikaan ihminen lannistua kun herää siihen, että ikkunat meinaa tuulen voimasta tulla sisälle ja vettä sataa niinku Suomi olis siirtyny yön aikana monsuunivyöhykkeelle? Paljon. Koko päivän sisällä kökötys ei todellakaan ollu se juttu mitä olin suunnitellut.
Mulla on sellanen tunne, että haluaisin aloittaa jotain uutta mun elämässä. Tuntuu, etten enää tiedä mikä on se
mun juttu, jossa olisin kaikista omimmillani. Oon muuttunut tässä viime vuosien aikana sen verran, että ne jotkut muutaman vuoden takaiset jutut ei välttämättä tunnu enää niin omilta, että pystyisin löytämään saman intohimon niiden puuhailemiseen. Tarviin sen intohimon ja jutun mihin saan sen kaiken keskittää. Valokuvaus on vahva ehdokas, mutta haluisin myös että se harrastus olis jollain lailla liitoksissa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja uusien ihmisten tapaamiseen. Kai seki on sosiaalista kanssakäymistä, jos vaanin kameran kans kaikkia vastaan tulevia mielenkiintosen näkösiä ihmisiä? ;D eh eh.
Mua ei nappais ollenkaan huomien työpäivä. Viikonloppuna voi käyttää kumppareita, jenkkihuiveja, tennareita, kesämekkoja jne. Nyt pitäis siistiä damagea ottaneet kynsilakat, laittaa kumpparit ja jenkkihuivit nurkkaan odottelemaan ja kaivaa kaapista työkelpoiset vaatteet. Blaa-a. Onneks se on aina vaan ensimmäiset pari tuntia maanantaina kun tätä hajotusta kestää ja siitä eteenpäin alan nauttimaan arkipäivistä(kin).
