tiistaina, maaliskuuta 06, 2012


Huhhei, kiirettä pitää. Tää päivä on taas mennyt kuluttaessa parinkin erin neukkarin penkkejä. Sain myös ensimmäisen erän kylppärien huonekortteja tänään postiin, joten nyt voi ihan hetken huokaista helpotuksesta :) Huomiselle on kuitenkin synttäreiden kunniaksi buukattu todennäköisyysmatikan koe ja elämääkin pidempi koulupäivä.

Teki kyllä taas kerran mieli kirota HSL alimpaan helvettiin kun työpäivän päätteeksi viiden aikaan seisoskeltiin Antin kanssa bussipysäkillä rattoisat 20 minuuttia. Tuli ihan kesä mieleen, silloinkin lukemattomat kerrat kökötin siinä pysäkillä vailla tietoa siitä, milloin seuraava bussi suvaitsee saapua.

Tän illan oon kuluttanut penkomalla vaatekaappia. Lauantaina aamupäivästä olis Janin ja Sannan toisen vauvan ristiäiset ja huomasin tässä, että kaikki mun talviset juhlavammat mekot on mallia makkarankuori. Näyttäis vähän siltä, etten myöskään kerkeä vaatekaupoille ennen viikonloppua, joten pitää varmaan kaivaa suosiolla kaapista housut ja joku vähän juhlavampi paita.

Kohta vielä salille illan päätteeksi 8) En tajua mistä tätä energiaa riittää, kun viime yönä heräilin tunnin välein ties mistä painajaisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti