Mulle iskee aina Kemissä vieraillessani masennus sillä hetkellä kun lähtö takaisin Helsinkiin häämöttää. Se ei johdu siitä, että en haluais takas Helsinkiin tai en jotenkin haluais lähteä Kemistä, vaan siitä, että kerta toisensa jälkeen mun kotireissut seuraa samaa kaavaa. Mulla on liian paljon tekemistä ja ihmisiä moikattavana ympäriinsä ja kotonaoloaika jää sitten nukkumista lukuunottamatta muutamiin hassuihin tunteihin, jotka on ripoltetu kaverien näkemisien väliin. Haluaisin olla enemmän kotona, koska monesti täällä ollessani ikävöin äitiä ja isää ja leppoisia perheiltoja sohvan nurkassa tai saunan lauteilla.
Tokihan voisin lyhentää kavereille tarkoitettua aikaa, mutta nykyään mua aika usein alkaa ahdistaa kotona ja se kaikki johtuu siitä, että joka ikinen kerta kodin oven avatessani huomaan, miten isä on taas vanhentunut. Äiti kertoi mulle, ettei isä käy enää oikein missään. Tällä kertaa se jätti väliin meidän yhteisen ravintolareissun ja ei lähtenyt edes saattamaan meitä takaisin lentokentälle. Isä myös valvoo nykyisin öitä, ja säikähidinkin puolikuoliaaksi, kun löysin sen istumasta pimeästä telkkari päällä kun tulin perjantaina kotiin baarista kahden aikaan. Isä on ihana, ja ahdistaa kamalasti ajatus siitä, jos sillä ei ole kaikki kunnossa. :(
Ajattelin, että mun olo helpottaa, kun tulen takaisin omaan kotiin ja arkisten asioiden äärelle, mutta oon nyt parin itkuisen päivän jälkeen todennut, ettei ainakaan vielä helpota. Yritän tässä kovasti uppoutua työntekoon, että lakkaisin murehtimasta isästä ja kaikista muista ikävähköistä asioista mun elämässä, mutta jotenkin se tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä ja varsinkin iltaisin mun ajatukset karkailee.
Toivottavasti tää on vaan jotain orastavaa kevätmasennusta, joka katoaa pikkuhiljaa päivien pidentyessä...
 |
| iskä<3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti