Keskivire

Jotenkin arjen aloittaminen tuntui tällä viikolla ihan erityisen raskaalta. Maanantai löi vasten kasvoja ja kovaa, vaikka yritin valmistautua siihen huolella ja hartaudella. Tulevat viikot tuntuvat vain tasaisen harmaalta massalta. Joltain, minkä lähestymisen ajattelu ei aiheuta suuria tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. Tuntuu, että elän päivääni murmelina, vaikka murmelin silmistä katseltuna mun elo on silti varmasti varsin villiä ja repäisevää.

Uusi työ inspaa, mutta samalla pelkään loppuun palamista kolmen työn loukussa. Kemiin menoa odotan innolla, mutta toisaalta ahdistaa, koska se on talvella mun silmissä lähes kuollut kaupunki. Oon onnellinen, mutten iloitse asioista samalla intensiteetillä kuin yleensä. Hyppypomppuriemu-itkupotkuraivari-Laura on jossain piilosilla ja haluan sen Lauran takaisin. Mun mielialakäyrää on kavennettu niin, etten enää pääsekään huipulta suoraan pohjalle ja takaisin.

Tämmösiä tuntemuksia näin maanantain kunniaksi. Viikosta ei voi tulla kuin loistava, jos sen tönäisee alkuun näillä lobotomiafiiliksillä.