maanantaina, tammikuuta 23, 2012

India part uno

Noni tästä lähtee Intian matkahöpötykset. Jos jollekin on vielä epäselvää niin kävin siis Intiassa semmosella neljän viikon reissulla joulun ja uudenvuoden yli. Saatiin melko halvalla suorat lennot Finnairilla Delhiin ja takas, vähän alle 600 euroa tais kustantaa edestakainen matka. Tuolla paikan päällä oli kaikki halpaa ku saippua eli tosi pienellä budjetilla pärjäsi. Mulla tais mennä koko neljän viikon aikana kaikki majotukset,syömiset ja ostokset sun muut mukaanlukien rahaa korkeintaan 400 euroa. Paljon halvemmallakin olis päässy, mutta me yritettiin ottaa aina semmosia kohtuu hyviä majotuksia (just joo:D) ja syötiin vähän kalliimmissa ravintoloissa (kahden ihmisen ruuat kustansi silti alle kympin).

Mulla oli vähän lentävä lähtö. Meidän kone lähti 20:10 ja mulla oli tentti 15:30 alkaen. Kaiken lisäksi kärsin migreenistä ja aamulla kun kone alkoi laskeutua Delhiin kävin tyylikkäästi oksentelemassa lentokoneen vessassa ja odotellessa koneesta ulospääsyä hengittelin oksupussiin.

Hoksattiin viikko ennen reissuun lähtöä, että Delhiin on rakennettu hiljattain metrolinja lentokentältä päärautatieasemalle ja huijaritaksikuskien pelossa päädyttiin metroon. Metrotunnelissa piti mennä jostain ihme läpivalaisulaitteesta ja ruumiintarkastuksesta ennen kuin pääsi lähtölaitureille ja kaikki tulitikut ja sytkäritkin takavarikoitiin jos semmosia oli. :D Metro oli yhtä uudenaikanen kuin Suomessa, ehkä jopa hienompi. Kaiken lisäksi siellä oli ihan kliinisen siistiä verrattuna muuhun Intiaan, koska ei niillä kai mitään metroa oo suurimmalla osalla varaa käyttää edes.

Meidän ilmeistä olis pitäny saada kuva kun astuttiin väsyneinä metrotunnelista maan pinnalle New Delhin rautatieasemalla. Jouduttiin tahtomattamme johonki paikallisten suosiman rautatieaseman sisäänkäynnin puolelle ja meidän kimppuun hyökkäs välittömästi joku miljoona riksakuskia, taksin tarjoajaa ja ties mitä itsensä tyrkyttäjää.

Main Bazaar-ostoskadulta

Kumpikaan ei nukkunu lentokoneessa juurikaan ja koska meillä oli ollu lento yön yli, oltiin aika väsyneitä ja kaikkien ihmisten ahdistelun takia tyydyttiin ensimmäiseen majapaikkaan mistä käytiin huonetta kysymässä. Huoneessa oli ihan jär-kyt-tä-vän kylmä ja seinässä oli reikä joka oli paikattu sanomalehtipaperilla:D Me tukittiin reikä meitä varten jätetyllä todella epäilyttävän näköisellä pyyhkeellä.

ihana ihana majoitus..
Pienen voimien keräilyn jälkeen lähdettiin etsimään rautatieaseman turisti-infoa ja saatiinkin pienen seikkailun ja arpomisen jälkeen varattua junamatkat Delhistä Mumbaihin seuraavalle illalle, joten tota kamalaa hotellia tarvi kestää vain yks yö.





Delhistä jäi päällimmäisenä mieleen lika, pöly (ulkona käymisen jälkeen niistäessä nenästä tuli mustaa pölyä), kylmyys, kamalat itseään tyrkyttävät ihmiset, kapeat kadut ja yleinen kaaos. Aika shokki puhtaan ja rauhallisen Suomen jälkeen.

Mumbai oli ihan paratiisi kaoottisen Delhin jälkeen. Liikenne siellä oli vähintään yhtä kaoottista ja ihmisiä yhtä paljon, mutta siellä oli puhtaanpaa ja joka puolella muutenkin enemmän länsimaalaistunutta, kuin Delhissä. Rakennuksista näky brittien siirtomaavallan jäänteitä. Ja siellä oli kuuma. Ja mäkkäri! Harkittiin siellä syömistä, mutta se oli ihan ääriään myöten täynnä länsimaalaisuutta ihannoivia intialaisia, joten jäi sitten tällä kertaa välistä. Korjattiin puute paluumatkalla Delhin lentoasemalla.

Mumbain "loistohotelli"

Meidän Mumbain hotelli oli kallein majoitus, missä oltiin koko reissun aikana. Ei voi kyllä sanoa saaneensa rahoillensa vastinetta, löydettiin meidän huoneesta joku mini torakka ja jouduttiin aina hotellilta lähtiessä kattelemaan maailman masentuneimman hissipojan naamaa:D





ökyhotelli Mumbaissa. Tuolla olis Lonely Planetin mukaan maksanu huone n. 24 000 rupiaa yöltä..
Mumbaissa oli jopa kivaa kierrellä kaupungilla kun taas Delhissä ei melkeinpä haluttanu poistua hotellihuoneesta ollenkaan sen pidemmäks ajaks kuin oli pakko.

Cafe Universal, meidän vakkariruokapaikka.

roskaa roskaa roskaa.

jätettiin huonesiivoojille vähän tippiä... thumbs up tosta torakasta.




intialaista rakentamistyyliä. Bambutelineet oli viritelty johonki pilvenpiirtäjiinki, ite en välttämättä kiipeis..





Viihdyttiin Mumbaissa muistaakseni kaks yötä (vaiko kolme?) ja buukattiin yön yli kestävä 12 tunnin bussimatka Goalle. Bussi lähti seiskan aikaan illalla ja jouduttiin checkata hotellista ulos puolenpäivän aikaan, joten meillä oli aika monta tuntia kulutettavana kaupungilla rinkat selässä. Mulla oli ns. paska päivä, päätä särki, ruoka sai mun vatsan nipistelemään ja tilasin vahingossa kahvilassa juoman, johon tuli jäitä ja tarjoilijoiden vakuutteluista huolimatta en oikein jaksanu uskoa, että jäät olis tehty pullovedestä. Pelotti, että saan sinne yöbussimatkalle vielä vatsataudinkin kruunaamaan muutenkin loistokasta päivää joten olin varmasti erittäin hurmaavaa seuraa.

"hei sun juomaan laitettiin jäitä" eeeeei.

odotellaan että bussi lähtis..
Bussimatka oli maailman helvetillisin. Otettiin ilmastoitu bussi semi sleeper-paikoilla. Koska bussin sisätilat oli aika rajalliset,piti rinkat jättää alas bussin tavaratilaan. Ilmastointi oli täysillä koko yön ja kuski piti vielä ikkunaa auki, joten koko yön lämpötila oli varmasti lähellä jotain pakkaslukemia eikä päästy hakemaan lisää vaatteitakaan kun rinkat oli missä oli. Kaiken lisäks kuski kävi luultavasti alkossa ja ajo serpentiinivuoristoteitä kamalassa sumussa jotain kuuttakymppiä, 30km/h-varoituskyltit vaan vilahteli ohi kovaa vauhtia. Jollain ihmeen konstilla selvittiin kuitenkin hengissä Goalle asti.

Goasta ja Varnasista selitän erikseen omassa postauksessaan, koska mun keskittymiskyky ei tunnetusti oo mitään maailman parasta sorttia.

ps. kiitti vaan hemmetisti blogger näiden joidenki kuvien pilaamisesta....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti