Tää viikko on alkanu ihme mielihaluilla salaattia kohtaan. Eilen se oli feta-avokadosalaatti ja tänään texmex-salaatti. Oon myös viettäny aikaani pilarilaskujen ja lonely planetin parissa. Kiirekiirekiire stressistressistressi.
Sain tänään postissa maailman ihanimman turvallista matkaa-kortin äitiltä ja isältä ❤
keskiviikkona, joulukuuta 07, 2011
perjantaina, joulukuuta 02, 2011
I feel gooood
Eilen oli tosiaan ensimmäinen Hertzenien neljästä kymppivuotisjuhlakeikasta Tavastialla. Ostettiin liput nimen omaan tälle ekalle että kuultais livenä ekan levyn aikasia biisejäkin mitä ne yleensä esittää melko harvoin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nyt tuli koko levy ja vielä pari harvinaisuutta kaupan päälle ja sitte esimakua tän päivän keikasta joka liittyyt tokalevyyn. Houkutus olis suuri mennä tänään ja huomenna ja sunnuntainakin mutta voi olla että jää nyt kuitenkin välistä :(
Otin kameran matkaan ja kuvailin parissa biisissä, loppuajaksi keskityin sitte aina fiilistelyyn.
Lämppäreinä oli jotenki etäisesti tutun näköset veljekset Los Hermanos Del Corazon ja Porvoon vahvistukset Massa ja Psykoosi jotka veti rummut ja urut-kombolla vähän funkkia:D
Keikan jälkeen otin ekan malarialääkkeen ja jännäsin sivuvaikutuksia joita oli lueteltu laajalla skaalalla hallusinaatioista, painajaisista, korvan piipaamisesta ja kaikesta vastaavasta väkivaltaisuuteen ja itsetuhoisuuteen mutta hallut jäi nyt sitten mun kohdalta kokematta ainakin tällä kertaa.

keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011
Nostalgia
Selailin vanhoja kuvia siltä ajalta kun asuin vielä Lauttasaaressa ja miten sitä ei huomannukaan kuinka se on niiiiin paljon luonnonläheisempää seutua kuin Kallio. Kai se oli niin itsestäänselvyys jumalan selän takaa merikaupungista muuttaneelle, että sitä vettä ja mettää on. Ei sillä että Kalliossa mitään vikaa olis, oon enemmän kuin tyytyväinen että täällä asun.
Huomenna lisää nostalgiaa eli illalla converset kohti Tavastiaa ja Hertzenin veljesten 10-vuotis synttäreitä! ❤
Kaikki nää kuvat on laru-ajoilta..

tiistaina, marraskuuta 29, 2011
Tänään keksin tylsyyksissäni just sen järkevimmän asian mitä kannattaa tehdä jos ulkona on pimeetä ja tihkuttaa vettä eli lähdin vähän kävelylle ja kuvailemaan. Päähän oli jumittunut joku ihme fiksaatio valojen kuvailusta ja muistikortilta löytykin miljoona ja yks valoblurrikuvaa joita en nyt kuitenkaan ajatellu tänne änkeä. Vaeltelin päämäärättömästi Merihaan ja Krunikan kautta Aleksanterinkadulle ja reissu venähti parin tunnin mittaiseksi. Nyt oon sitte luita ja ytimiä myöten jäässä ja odottelen tässä malttamattomana sitä, että saan sukeltaa puhtaisiin lakanoihin. ❤
sunnuntaina, marraskuuta 27, 2011
akut ladattu. not.
Viikonloppu oli just niin rentouttava kuin ounastelinkin että se tulee olemaan. Perjantaina niinan kanssa laatuaikaa kustaa vaasassa. Saatiin mukavalta baarimikolta pöytääntarjoilupalvelua ja myös muutama toinen toistaan oudompi tarjosi itseään meidän pöytään :D Matka jatku abin baariin jossa nautiskeltiin terästettyä glögiä batterylaseista. Sai siinä hetken puhallella ennen ku se lasin pinta oli semmosissa lämpötiloissa, että siihen kehtas koskea ilman kolmannen asteen palovammoja.
Lauantaina työaamun jälkeen oli vuorossa eteläsuomen k-kauppojen yhteiset pikkujoulut joissa tuli otettua pari enemmän kuin oli tarkoitus ja hypittyä tanssilattialla aika dramaattisin tanssimuuvsein. Kaaduin sänkyyn kahden jälkeen ja heräsin ysiltä onneksi darrattomaan aamuun. Sitten suunnaks taas työt. Jäi kyllä huomisaamuiseen kemian tenttiin valmistautuminen ihan säälittävän vähälle mutta uskon vakaasti, että klaaraan sen silti.
Ny tuijottelen vielä hetken silmät ristissä kun jack sparrow miekkailee telkkarissa ja sitten unten maille. Liskojen yö luultavasti tulossa.

torstaina, marraskuuta 24, 2011
Kolme viikkoa!
Ensiks tämmönen tyttöjuttu. Vihaan mun hiuksia. Ihan kaikkea niissä. Haluan eri väriset hiukset, eri malliin leikattuna, eri pituisena ja kaikkein eniten mää haluan otsiksen pois tai ainakin eri malliin. Tässä on nyt empiiriset kokeet meneillään,että pysyykö ne kiharrettuna tuolla ylhäällä enemmän kuin viis minuuttia. Jos pysyy, niin ehkä niiden pois kasvattaminen olis jopa mahdollista. Paplarimummolook tervetuloa. Elikkäs siis aika tylsä ilta. Mua ei väsytä ollenkaan ja oon puuhaillu kaikkea epämääräistä sen jälkeen kun tossa puol kymmenen aikaan kotiuduin siniä moikkaamasta.
Reissuun on tasan kolme viikkoa. Jännitys tiivistyy ja selailin mun kalenteria sinne muutaman viikon päähän torstain kohdille aika monta kertaa tänäänkin tylsyyden iskiessä tunnilla. Aika hupenee enkä oo vielä kerenny edes hommaamaan vyölaukkua, pitkävartisia sukkia, sandaaleita, bermudashortseja sekä silmälappuja ja tukisukia lentomatkaa varten.
Koulujuttuja riittää ihan läkähtymiseen asti. Tein maanantaina tälle viikolle tuntikalenterin,jossa on jokaiselle päivälle ja tunnille välillä 8-23 lueteltuna tehtävät mitä mun pitäis kulloinkin olla tekemässä. Koska kukaan ei oo mua pistämässä ruotuun niin piti itse vaivautua. Ihan kiltisti jaksoin istua nenä kiinni kirjassa tenttiin valmistautumassa ainakin tiistaina. Sen lisäks sain eilen valmiiksi mun palkin mitoituslaskelman ja kirjoittelin niitä kaavoja puhtaaksi 23 sivun verran että terve vaan käteen sattuu ja hullujenhuone kutsuu. Ja vielä muutama lasku ja piirros puuttuu.....
Huomenna pitäis löytää jostain voimaa kertailla kemian tenttiin ja illaks vois riisua pullonpohjarillit, irroittaa nenän kirjasta, unohtaa kaiken maailman sähkökemialliset jännitesarjatwhatever ja lähteä vähän sivistyneesti tuulettumaan. Lauantaina olis pikkujoulut ja sunnuntaina odottaa yhdistelmä darra (?), väsymys, työt ja kemia. Juuri sellanen akut lataava viikonloppu luvassa siis.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011
kippeenä
Hyi mikä viikonloppu. Joku pöpö hyökkäsi kimppuun viikolla ja perjantai meni kuumeilun ja päänsäryn takia ihan penkin alle. Tarkoitus oli suunnata Suomenlinnaan pikkujouluilemaan, mutta sen sijaan nukuin kuumetta pois kolmen peiton alla suurimman osan päivästä. Lauantaina heräilin mun kammiosta, vedin särkylääkeöverit ja suuntasin elävän kuolleen elkein pitkin uneliasta hesaria töihin. Puolessa välissä työpäivää mun eteen lipui kassahihnaa pitkin finrexiniä ja loppupäivä suju vähän paremmin kun sain täydennettyä elimistön särkylääkepuutteet :D
Tää monta päivää neljän seinän sisällä jumittaminen ei kyllä sovi mulle ollenkaan. Eilen niina kävi jumittamassa mun seurana, mutta silti tuskastuin tänään ihan lopullisesti. Liian monta päivää omien ajatuksien kanssa ja alan pyöritellä päässä kaikkia ikäviä ja ahdistavia asioita. Äiti kävi keskiviikkona pikavisiitillä Helsingissä ja keitin sille kahvit mun luona. Oon nykyään aina ihan itku kurkussa kun pitää sanoa heipat vanhemmille. Vuodatin pari pikkiriikkistä kyyneltä viimeksi kemistä lähtiessäni lentokentällä, kokosin itseni bussipysäkillä Myllypurossa viime viikonloppuna ja keskiviikkona purin hammasta kun halasin äitiä ennen sen nousemista lentokentälle menevään bussiin. En tiedä miksi musta on kehittynyt ihan kamala itkupilli tässä lähiaikoina..
Oon myös stressannut tekemättömiä koulutöitä ja ihan vähän Intian reissua. Aika tuntuu menevän ihan liian nopeasti enkä tajua miten saan kaiken valmiiksi ennen kuin pitäis olla jo lentokentällä.
Nyt keskityn tuijottelemaan telkkarista Jack Sparrowta ja parantamaan itteni lopullisesti niin ens viikolla vois ehkä korkata sen pikkujoulukaudenkin paremmalla menestyksellä :)
Tää monta päivää neljän seinän sisällä jumittaminen ei kyllä sovi mulle ollenkaan. Eilen niina kävi jumittamassa mun seurana, mutta silti tuskastuin tänään ihan lopullisesti. Liian monta päivää omien ajatuksien kanssa ja alan pyöritellä päässä kaikkia ikäviä ja ahdistavia asioita. Äiti kävi keskiviikkona pikavisiitillä Helsingissä ja keitin sille kahvit mun luona. Oon nykyään aina ihan itku kurkussa kun pitää sanoa heipat vanhemmille. Vuodatin pari pikkiriikkistä kyyneltä viimeksi kemistä lähtiessäni lentokentällä, kokosin itseni bussipysäkillä Myllypurossa viime viikonloppuna ja keskiviikkona purin hammasta kun halasin äitiä ennen sen nousemista lentokentälle menevään bussiin. En tiedä miksi musta on kehittynyt ihan kamala itkupilli tässä lähiaikoina..
| Laura <3 äiti ja isä |
Nyt keskityn tuijottelemaan telkkarista Jack Sparrowta ja parantamaan itteni lopullisesti niin ens viikolla vois ehkä korkata sen pikkujoulukaudenkin paremmalla menestyksellä :)
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2011
Haloo?
Vähän on päässy repsahtamaan tää kirjoittelu taas vaihteeksi. En oo viettäny paljoa aikaa kotona, viime viikko oli harvinaisen loppusyksyisen masentava kaiken kaikkiaan ja on sellanen juoksuhiekkafiilis kaikkien tekemättömien asioiden suhteen. En liikauta evääkään niiden hyväksi ja vajoan niihin pian kaulaani myöten niin ettei sieltä enää omin avuin kavutakaan ylös.
Tänään jaksoin pitkästä aikaa kirjautua tänne ja kurkata blogitilastoja ja hihittelin itekseni muutamankin hetken kun joku oli löytäny mun blogiin sanoilla "lampun henki joka lukee ajatuksesi" :D
Mulla on uus kamera. Sormet syyhyää testaamaan sitä tositoimissa, mutta nyt on vielä ollu tyytyminen puolen yön aikaan sisällä vaatekasojen ja kaiken muun yhtä epämääräisen kuvailemiseen. Valotusaika huitelee jossain lähes sekunnin paikkeilla joten mitään kovin jänskää en oo vielä voinu testailla. Pitäis varmaan raahata kameraa mukana joka paikkaan nyt kun ylimääräistä aikaa millekään rauhallisille sunnuntaikävelykuvausreissuille ei ehkä ole ;<
Nyt unten maille, huomisesta tulee taas piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä päivä.

perjantaina, lokakuuta 21, 2011
Fredag
Alan olla ihan rikkipoikki-kamaa joten alkanut syysloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Sunnuntaina suunnaks Kemi ja siellä voisin yrittää olla tekemättä mitään kovin stressaavaa, vaikka fysiikan tenttialue pitäis kerrata, betonipalkkia mitoittaa, kerätä tietoa kemian seminaaria varten ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta.
Tänään on ollu kans vähän väsynyt päivä. Torkahdin puurakenteiden suunnittelun tunnille,tylsistyin kuoliaaksi projektinhallinnan perusteiden tunneilla ja otin yli tunnin päikkärit kotiin päästyäni. Nyt oon yrittäny tässä vähän laiskasti siivoillu ja kasin aikaan suuntaan luultavasti Mimmulle. Puuhastellaan vähän musiikin parissa ja saa nähdä osaanko mä enää yhtään mitään kun sen opiskelusta on kulunut ihan liian monta pitkää vuotta. Pianoonki oon koskenu viimeks viime Kemin reisulla eli ihan liian kauan aikaa sitten :( Oon tässä viime aikoina haaveillut akustisesta kitarasta ja flyygeli on ihan mun kestohaave mutta semmosta ei tähän asuntoon - eteenkään näillä tuloilla - osteta.
Tatskakuume on nostanu taas päätään, mutta tällä hetkellä ei oo varoja, enkä myöskään osaa päättää mitä haluaisin seuraavaksi. Haluisin täytettä tohon käteen jollain eri värillä ja sitte kans jotain rintaan ja bongasin myös hienoja reisitatskoja kun selailin. Onneks ei oo vielä ajankohtasta tehdä mitään päätöksiä.
Nyt alkaa salkkareiden tuijottelu!

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011
Porkkanakakkua ja sokeritoukkia
Käytiin tänään kuvailemassa syksyä. Meni vähän päin pyllyä ainaki nää mun kuvailut eikä oikeen mitään syksystä tarttunu muistikortille, mutta ei se mitään kun oli kivaa kuiteski.
Tässä viikonlopun aikana oon myös leiponu porkkanakakkua ja bongannu sokeritoukkia ( PANIIKKI :| ) mun asunnosta. Porkkanakakkua teen toistekki ja sokeritoukkia kohtaan oon kehittäny tässä parin yön jälkeen sellasen murhanhimoisen tuhoamisvietin. You can run but you can't hide......

tiistaina, lokakuuta 11, 2011
Viikonloppu oli inhottava. Toinen migreeni parin viikon sisään ja paniikkikohtaus (?). Tunsin etten saa happea -> paniikki -> ikkuna auki ja pää ulos ikkunasta mikä ei kuitenkaan helpota -> tuplapaniikki. Hysteerinen puhelu kotiin keskellä yötä pää ulkona ikkunasta pelasti tilanteen suurimmilta osin.
Äiti kyseli onko mulla stressiä tai oonko ahdistunut. Omasta mielestäni oon onnellisempi kuin pieneen ikuisuuteen, koulu- ja työasiat järjestyksessä ja elo on leppoisaa. Ehkä mää sitte piilostressaan jotaki, en tiiä.
Loppuviikosta menen piikille ja ajattelin samalla varovaisesti kysellä tuosta migreenistä, vaikka just muutama viikko sitten vakuutin lääkärille, että se on ihan hallinnassa.
Migreeniyön jälkeen just ne ikävimmät asiat vuosien takaa tuli mieleen. Avauduin niistä tänne, julkaisin tekstin ja totesin että haluan sittenkin säilyttää sen merkinnän vain itselläni.
Aamupäivän kaikessa vanhassa ja ikävässä vellottuani kokosin itseni töihin neljäksi. Asiakkaat hymyili mulle, vaikka itse en niille välttämättä näyttänyt sitä parasta naamaa minkä osaisin. Sain pari ihmistä nauramaan mun tahattomalle sähellykselle. Työt sai mut tällä kertaa ennakko-odotuksista huolimatta piristymään ja heräsin tänään onneksi takaisin tässä päivässä
sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011
Kirkkaasti viikon paras päivä
Ihana sunnuntai ilman päänsärkyä, krapulaa tai vitutusta. Unentarve oli tyydytetty jo ysin aikaan aamulla ja oon kerennyt syödä unelmasunnuntaiaamiaisen ja käydä lenkillä eikä kello oo vielä edes kahta! Nyt koulujuttujen kimppuun ja voisin kruunata päivän jollain kivalla. Miks mää en osaa olla joka viikonloppu yhtä tehokas? Tää on paljon mukavampaa kuin darrassa makoilu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)