Jos tätä joku vielä käy lukemassa niin huomattavasti tätä paremmin (toivottavasti) mut tavottaa jatkossa täältä: http://lauramikaela.blogspot.com
Tän homman aika oli tässä, en jaksa muokata ulkoasua ja tekstitkin on jotain semmosta mitä en enää haluais viedä mukanani. Ehkä jätän nää kuiteski näkyville tai sitten piilotan, en tiä.
Pidemmittä puheitta, tonne siis marsmars. Ja saa valittaa jos sinne ei ilmesty jotain uutta säännöllisin väliajoin. Mää tahon kuvata.
tiistaina, elokuuta 06, 2013
sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013
sitä ja tätä
Se on nyt ihan rehellisesti kevät. Ja pian on kesä. Oon ihan täpinöissäni kaikesta ja kaikista niin etten jaksa keskittyä velvollisuuksiin. Oppari ei ole läheskään valmis ja onnistuin edelleen mokaamaan yhden kurssin tentin niin, että pääsen vielä kerran kuluttamaan koulun penkkejä kokeen merkeissä. Toivon ja uskon että tää olis nyt viimeinen kerta ja sitten olis enää seminaarit alkusyksystä ja musta tulis paperilla aikuinen.
Lukuunottamatta näitä paria "pientä" stressin aihetta en voi olla joka päivä ajattelematta miten onnellinen olo mulla on. Palasin joku aika sitten hetkeksi lukemaan mun viime keväisiä kirjoituksia täältä ja muistin sen tunteen joka seurasi mua silloin joka sekunti mitä ikinä sitten teinkin. Silloin toivoin, että elämä voisi olla taas kivaa ja nyt se on sitä ja ainakin potenssiin kolme. Kaikista parasta tässä on se, että se on mun ansiota, ei kenekään muun. Enkä nyt tarkoita sitä, että en tarvis ketään ollakseni onnellinen vaan päinvastoin. Mun onni koostuu pienistä palasista. Esimerkiksi siitä, että on joku, jonka kanssa voi jorata maailman huonoimpien räppibiisien tahtiin pelkän limsan voimalla tekoviikset naamalla keskellä yötä niin, että alakerran naapuri hermostuu. Tai siitä, että seisot keikalla niin fiiliksissä ja humalassa pullosta viiniä ja tiedät, että ne kaks ihmistä jotka seisoo sun takana on ihan yhtä fiiliksissä ja samoista asioista. Tai siitä, että puolen vuoden näkemättömyyden jälkeen kaikki on ihan niinkuin puoli vuotta sittenkin. Kun onni koostuu monesta palasesta, ei haittaa vaikka yksi niistä katoaa hetkeksi sohvan alle ja ilmestyy sitten taas jostain.
Nyt oon kirjoittanut ja pyyhkinyt tätä seuraavaa kappaletta eestaas monta kertaa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän ihmisistä ja kaikesta mitä on sattunut mutta tiedän, että tänne voi eksyä vaikka ketä. Pitäis varmaan oikeasti harkita toiseen paikkaan kirjoittelemista.
Noniin. Tässä ei taas ollu mitään järkeä koko merkinnässä. Kerrotaan nyt vaikka se, että yksi (vähän suurempi) palanen mun onneen eli mun oikea käden jatke iPhone varastettiin multa. Baarissa. Tanssilattialla. Enkä ollu ees humalassa. Enkä itse asiassa edes tanssinu. Huomenna pitää herätä ennen kukonlaulua ja kiirehtiä toimistolle jossa odottelee mun uusi puhelin. Viikon vieroitus teki kyllä ihan hyvää.
Haluun tänne kuvia. Mulla oli tänään kamera mukana ulkona mutta kuvasaldo oli pyöreä nolla. Hitaasti hitaasti heräillään talviunilta.
Lukuunottamatta näitä paria "pientä" stressin aihetta en voi olla joka päivä ajattelematta miten onnellinen olo mulla on. Palasin joku aika sitten hetkeksi lukemaan mun viime keväisiä kirjoituksia täältä ja muistin sen tunteen joka seurasi mua silloin joka sekunti mitä ikinä sitten teinkin. Silloin toivoin, että elämä voisi olla taas kivaa ja nyt se on sitä ja ainakin potenssiin kolme. Kaikista parasta tässä on se, että se on mun ansiota, ei kenekään muun. Enkä nyt tarkoita sitä, että en tarvis ketään ollakseni onnellinen vaan päinvastoin. Mun onni koostuu pienistä palasista. Esimerkiksi siitä, että on joku, jonka kanssa voi jorata maailman huonoimpien räppibiisien tahtiin pelkän limsan voimalla tekoviikset naamalla keskellä yötä niin, että alakerran naapuri hermostuu. Tai siitä, että seisot keikalla niin fiiliksissä ja humalassa pullosta viiniä ja tiedät, että ne kaks ihmistä jotka seisoo sun takana on ihan yhtä fiiliksissä ja samoista asioista. Tai siitä, että puolen vuoden näkemättömyyden jälkeen kaikki on ihan niinkuin puoli vuotta sittenkin. Kun onni koostuu monesta palasesta, ei haittaa vaikka yksi niistä katoaa hetkeksi sohvan alle ja ilmestyy sitten taas jostain.
Nyt oon kirjoittanut ja pyyhkinyt tätä seuraavaa kappaletta eestaas monta kertaa. Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän ihmisistä ja kaikesta mitä on sattunut mutta tiedän, että tänne voi eksyä vaikka ketä. Pitäis varmaan oikeasti harkita toiseen paikkaan kirjoittelemista.
Noniin. Tässä ei taas ollu mitään järkeä koko merkinnässä. Kerrotaan nyt vaikka se, että yksi (vähän suurempi) palanen mun onneen eli mun oikea käden jatke iPhone varastettiin multa. Baarissa. Tanssilattialla. Enkä ollu ees humalassa. Enkä itse asiassa edes tanssinu. Huomenna pitää herätä ennen kukonlaulua ja kiirehtiä toimistolle jossa odottelee mun uusi puhelin. Viikon vieroitus teki kyllä ihan hyvää.
Haluun tänne kuvia. Mulla oli tänään kamera mukana ulkona mutta kuvasaldo oli pyöreä nolla. Hitaasti hitaasti heräillään talviunilta.
torstaina, huhtikuuta 04, 2013
Moi!
Nyt on pakko palata tänne. Mulle tapahtuu päivittäin jotain hassuja juttuja ja haluan kirjata niitä ylös. Kuviakin toivottavasti alan taas nappailemaan oikeallakin kameralla kun mittarilukemat alkaa olla enemmän plussan puolella kuin miinuksella ja näpit ei jäädy ulkona kuvaillessa. Lupasin itselleni, että ensi syksy on se syksy kun musta tulee aikuinen ja ostan nahkahanskat ja sitte voin kuvata talvellakin. Kyllä niitä hanskoja tänäkin talvena kovasti sovittelin, mutta ne näytti ihan naurettavilta ja ostin korvikkeeksi nahkalapaset. Askel lähemmäs aikuisuutta. Maaliskuun alussa hivuttauduin vielä vähän lähemmäs seniiliyttä ja ostin hanskat, joissa kämmenpuoli on nahkaa ja päällypuoli neuletta. Seuraavaksi siis edessä se askel, joka mun väistämättä täytyy ottaa.
Nahkahanskoista takaisin niihin hassuihin sattumiin. En tiedä johtuuko se keväästä ja siitä, että sen myötä havainnoin tarkemmin ympäristöä vai ihan jostain muusta, että mulle tapahtuu jatkuvasti asioita, joita voi muistella huvittuneena ja ehkä vieno häpeän punakin poskilla vielä päiviä jälkeen itse tapahtuman.
Esimerkkinä voisin selittää mun eilisestä pesulareissusta. Päätin, että koska kevät on tullut ulos, saa se luvan saapua myös neljän seinän sisälle. Kasasin täkit ja tyynyt Ikean pussiin ja nappasin mukaan kevään kukkasilta tuoksuvan pesupulverin ja painelin samassa korttelissa sijaitsevaan pesulaan. Oon käynyt siellä kerran ennen eilistä ja mulle oli jäänyt leppoisa mielikuva paikasta. Sain pestä pyykit ylhäisessä yksinäisyydessäni ja kuvittelin siinä laiskasti linkoavaa konetta tuijotellessani, että oon jossain jenkkileffassa ja ovesta kävelee kohta sisälle mun unelmien mies ja meidän eka kohtaaminen tapahtuu pesulassa niin kuin kaikissa lällyissä elokuvissa. No näin ei tietenkään käynyt, mutta hyvät fiilikset silti jäi.
Eilen sisälle astuessa tunnelma oli kuin toisesta maailmasta. Siellä oli ihmisiä. Peseekö joku oikeesti pyykkiä pesulassa? Olin lähellä törmätä Psy:n kaksoisolentoon jättimäisine pyykkikasseineni. Myös ne pesukoneet oli pelottavia, koska pelkään kaikkia teknisiä vempeleitä, joita en osaa käyttää. Tungin täkit koneeseen ja tavasin luukkuun liimatun käyttöohjeen ainakin neljä kertaa läpi ennen hätiköityjä ratkaisuja.
"Laita pyykit koneeseen ja sulje luukku." -> no tää oli helppo.
"Avaa luukku ja kaada pesupulveri kaukaloon. Nestemäisen pesuaineen voi kaataa pyykkien sekaan" -> siis apua mikä luukku ja mihin noista kaukaloista!! no kai se on sama..
"Valitse pesuohjelma" -> miks tässä on kaks kuudenkympin ohjelmaa?? mikä näiden ero on? apua!
"Syötä rahat" -> siis tässä on kaks paikkaa mihin voi syöttää! jaa se toinen oliki kuivausrummulle eli syötän varmaan tohon toiseen..
Tähän asti kaikki näytti varmasti ainakin päällepäin siltä, että oon vähintään pesula-alan ammattilainen ja pyröitellyt pyykkiä ammatikseni vuosikymmeniä. Mutta ne kolikot... Syötin sinne muina naisina euron kolikon, joka palautu välittömästi takaisin. Kokeilin toisella euron kolikolla ja edelleen sama homma. Toistin tätä x kertaa, kunnes kolikot alko jäämään jumiin laitteen sisälle, saamatta kuitenkaan aikaan mitään elonmerkkejä koneessa. Mun tunnetusti pitkä pinna lopahti jossain kuudennen kolikon paikkeilla ja otin kiukkuisen puhelun ensimmäiseen silmiin osuneeseen puhelinnumeroon.Nainen sukkapuikon kanssa marssi puhelin korvalla takahuoneesta ja kalasteli kolikon toisensa perään ulos laitteesta mun tuijotellessa kiusaantuneena lähinnä varpaitani ja kattoa. En kuulemma käyttänyt oikeaa ranneliikettä syöttäessäni niitä kolikoita eli sinne valui viemäriin mun pesula-ammattilaisen imago.
Sain koneen vihdoin käyntiin ja muistin, että olin ostanut jäätelöä kioskilta että saan kolikoita konetta varten. Istuuduin sitten korealaista Psy-kopiota vastapäätä jäätelöpuikko kädessä ja tuijottelin seiniä nolostuneena äskeisestä välikohtauksesta. Jäätelökin oli ehtinyt sulaa siellä pesulan kuumuudessa ja olihan se muutenkin aika absurdia istua nököttää pesulassa jäätelö kädessä. Päässä soi gangnam style ja kuvittelin sen hillityn korealaismiehen joraamaan sitä keskelle pesulaa.
Kun en oikeen tiennyt mihin suuntaan siinä olis pitänyt katsella aloin lueskelemaan seinille liimattuja ohjelappuja. Ainakin kolmella seinällä oli lappu jossa oli painettu kissan kokoisilla kirjaimilla teksti "TYYNYJEN JA PETAREIDEN PESU KONEISSA KIELLETTY!" mikä ei kyllä enää jaksanut yllättää edeltävän säädön jälkeen. Söin jäätelön loppuun, sotkin penkin suklaalla ja odottelin että se nainen ilmestyy takahuoneesta sukkapuikkonsa kanssa tökkimään mua kun rikon räikeästi pesulan sääntöjä.
Kesällä uusiksi.
Nahkahanskoista takaisin niihin hassuihin sattumiin. En tiedä johtuuko se keväästä ja siitä, että sen myötä havainnoin tarkemmin ympäristöä vai ihan jostain muusta, että mulle tapahtuu jatkuvasti asioita, joita voi muistella huvittuneena ja ehkä vieno häpeän punakin poskilla vielä päiviä jälkeen itse tapahtuman.
Esimerkkinä voisin selittää mun eilisestä pesulareissusta. Päätin, että koska kevät on tullut ulos, saa se luvan saapua myös neljän seinän sisälle. Kasasin täkit ja tyynyt Ikean pussiin ja nappasin mukaan kevään kukkasilta tuoksuvan pesupulverin ja painelin samassa korttelissa sijaitsevaan pesulaan. Oon käynyt siellä kerran ennen eilistä ja mulle oli jäänyt leppoisa mielikuva paikasta. Sain pestä pyykit ylhäisessä yksinäisyydessäni ja kuvittelin siinä laiskasti linkoavaa konetta tuijotellessani, että oon jossain jenkkileffassa ja ovesta kävelee kohta sisälle mun unelmien mies ja meidän eka kohtaaminen tapahtuu pesulassa niin kuin kaikissa lällyissä elokuvissa. No näin ei tietenkään käynyt, mutta hyvät fiilikset silti jäi.
Eilen sisälle astuessa tunnelma oli kuin toisesta maailmasta. Siellä oli ihmisiä. Peseekö joku oikeesti pyykkiä pesulassa? Olin lähellä törmätä Psy:n kaksoisolentoon jättimäisine pyykkikasseineni. Myös ne pesukoneet oli pelottavia, koska pelkään kaikkia teknisiä vempeleitä, joita en osaa käyttää. Tungin täkit koneeseen ja tavasin luukkuun liimatun käyttöohjeen ainakin neljä kertaa läpi ennen hätiköityjä ratkaisuja.
"Laita pyykit koneeseen ja sulje luukku." -> no tää oli helppo.
"Avaa luukku ja kaada pesupulveri kaukaloon. Nestemäisen pesuaineen voi kaataa pyykkien sekaan" -> siis apua mikä luukku ja mihin noista kaukaloista!! no kai se on sama..
"Valitse pesuohjelma" -> miks tässä on kaks kuudenkympin ohjelmaa?? mikä näiden ero on? apua!
"Syötä rahat" -> siis tässä on kaks paikkaa mihin voi syöttää! jaa se toinen oliki kuivausrummulle eli syötän varmaan tohon toiseen..
Tähän asti kaikki näytti varmasti ainakin päällepäin siltä, että oon vähintään pesula-alan ammattilainen ja pyröitellyt pyykkiä ammatikseni vuosikymmeniä. Mutta ne kolikot... Syötin sinne muina naisina euron kolikon, joka palautu välittömästi takaisin. Kokeilin toisella euron kolikolla ja edelleen sama homma. Toistin tätä x kertaa, kunnes kolikot alko jäämään jumiin laitteen sisälle, saamatta kuitenkaan aikaan mitään elonmerkkejä koneessa. Mun tunnetusti pitkä pinna lopahti jossain kuudennen kolikon paikkeilla ja otin kiukkuisen puhelun ensimmäiseen silmiin osuneeseen puhelinnumeroon.Nainen sukkapuikon kanssa marssi puhelin korvalla takahuoneesta ja kalasteli kolikon toisensa perään ulos laitteesta mun tuijotellessa kiusaantuneena lähinnä varpaitani ja kattoa. En kuulemma käyttänyt oikeaa ranneliikettä syöttäessäni niitä kolikoita eli sinne valui viemäriin mun pesula-ammattilaisen imago.
Sain koneen vihdoin käyntiin ja muistin, että olin ostanut jäätelöä kioskilta että saan kolikoita konetta varten. Istuuduin sitten korealaista Psy-kopiota vastapäätä jäätelöpuikko kädessä ja tuijottelin seiniä nolostuneena äskeisestä välikohtauksesta. Jäätelökin oli ehtinyt sulaa siellä pesulan kuumuudessa ja olihan se muutenkin aika absurdia istua nököttää pesulassa jäätelö kädessä. Päässä soi gangnam style ja kuvittelin sen hillityn korealaismiehen joraamaan sitä keskelle pesulaa.
Kun en oikeen tiennyt mihin suuntaan siinä olis pitänyt katsella aloin lueskelemaan seinille liimattuja ohjelappuja. Ainakin kolmella seinällä oli lappu jossa oli painettu kissan kokoisilla kirjaimilla teksti "TYYNYJEN JA PETAREIDEN PESU KONEISSA KIELLETTY!" mikä ei kyllä enää jaksanut yllättää edeltävän säädön jälkeen. Söin jäätelön loppuun, sotkin penkin suklaalla ja odottelin että se nainen ilmestyy takahuoneesta sukkapuikkonsa kanssa tökkimään mua kun rikon räikeästi pesulan sääntöjä.
Kesällä uusiksi.
sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013
ps.
Kuvia voi nykyään muuten seurailla täältä :) http://instagram.com/lauramikaela123
Ootan aikaa kun voi taas kuvata järkkärillä ilman että näpit jäätyy!
Ootan aikaa kun voi taas kuvata järkkärillä ilman että näpit jäätyy!
sunnuntaina, tammikuuta 13, 2013
Mitäs sitä sitte?
Mulla on ikävä tätä tänne rustailua. Normaalisti pääosassa täällä on olleet kuvat eikä niinkään niiden väliin sijoitetut lähinnä täytteeksi tarkoitetut höpinät joissa harvoin on mitään elämää suurempaa sisältöä. Nyt kun on talvi, kylmä ja samat arkirutiinit toistuu päivästä toiseen niin kamera on saanut nukkua ansaittuja talviunia kirjahyllyn perimmäisessä nurkassa. Mulla on vaan suurensuuri digitaalinen kasa rakeisia iKuvia, joita en haluais tänne lisäillä.
Vaikka arkipäivät näyttäiskin kameran linssin läpi kuvattuna toistensa kopioilta niin pään sisällä liikkuu kuitenkin päivittäin erinäisiä mullistavia ajatuksia, jotka haluaisin mieluusti vapauttaa pois sieltä pyörimästä. Tää sivu on julkinen ja tänne voi eksyä vahingossa oikeastaan ihan kuka vaan (kerran tänne oli löydetty yhden meidän koulun kurssin nimellä googlesta) kenelle en haluais välttämättä mitään sen syvempiä ajatuksia jakaa. Harkitsen tässä jos piilottaisin tän blogin sillä lailla, että lukemaan (ja kuvia kattomaan) pääsee vaan kysymällä multa kerran lupaa. Sitten uskaltais kirjoitella muutakin kuin mitä söin ja mitkä sukat mulla oli tänään-tyylistä diipadaapaa. Kahtellaan :)
Vaikka arkipäivät näyttäiskin kameran linssin läpi kuvattuna toistensa kopioilta niin pään sisällä liikkuu kuitenkin päivittäin erinäisiä mullistavia ajatuksia, jotka haluaisin mieluusti vapauttaa pois sieltä pyörimästä. Tää sivu on julkinen ja tänne voi eksyä vahingossa oikeastaan ihan kuka vaan (kerran tänne oli löydetty yhden meidän koulun kurssin nimellä googlesta) kenelle en haluais välttämättä mitään sen syvempiä ajatuksia jakaa. Harkitsen tässä jos piilottaisin tän blogin sillä lailla, että lukemaan (ja kuvia kattomaan) pääsee vaan kysymällä multa kerran lupaa. Sitten uskaltais kirjoitella muutakin kuin mitä söin ja mitkä sukat mulla oli tänään-tyylistä diipadaapaa. Kahtellaan :)
sunnuntaina, marraskuuta 04, 2012
pöö
Mitenhän sitä osais taas kirjotella tänne? Haluaisin kovasti, mutta se ei sitten kuitenkaan ikinä onnistu kun yritän aloittaa. Pari riviä tekstiä jonka jälkeen päätän, etten haluakaan jakaa niitä asioita tänne. Jos vielä tää yks yritys ennen kuin luovutan lopullisesti.
Nyt on viikko takana koulu-työt-inssityö-komboa. Kai tää tästä, vaikka tuntuukin aika ylitsepääsemättömältä kun ajattelee sinne kaukaisuuteen, jolloin tän kaiken pitäis olla loppu ja valmista. En kuitenkaan jaksa stressata niin kauan kun tää elämä tuntuu kuitenkin mielekkäältä ja joka aamu on mukavampi herätä ja lähteä liikkeelle kuin jäädä peitonmutkaan vetämään unta palloon :) Aamuista puheenollen, lisäsin mun arkiaamuihin ripauksen luksusta ja ostin itelleni termoskahvikupin. Ei muuten puolen litran kahviannoksen jälkeen hajoiluta aamutunnit enää läheskään niin paljon. Ehkä päätökseen vaikutti vähän myös se, että ilmaset kahvit loppu koulun alettua ja reilu euro jokasesta kupista ruskeeta kultaa syöksee mut vararikkoon kesällä lisääntyneen kahvinkulutuksen takia.
Viikonloppu oli hassu. Perjantaina mentiin virkistäytymään työkavereiden kanssa kartingin,ruuan ja saunomisen merkeissä. Suunnattiin lopuks vielä johonkin bilisbaariin. Täytyy kyllä sanoa että mulla on aivan ihanat työkaverit.Yhteishenki on aivan loisto ja kaikille voi heittää ihan samanlaista juttua huolimatta siitä onko kyseessä meidän toimitusjohtaja tai vastakkaista sukupuolta oleva parikymmentä vuotta mua vanhempi työnjohtaja. Arvostan. :)
Eilen tapasin sattumalta miehen, jonka tapasin täsmälleen samassa paikassa ja tilanteessa kaks vuotta sitten. En olis ite varmaan tunnistanu koko ihmistä mutta se tunnisti mut mun tatuoinnista. Hassua, koska mulla on vasta tasan tää yks "tämmönen on kaikilla"-tatuointi ja sillä itsellänsä oli kuvia kädet täynnä. Musta on alkanu varsinkin tässä viimesen kuukauden aikana tuntua siltä, että mun miesmaku toistaa vähän liiankin selvästi samaa kaavaa:D En ny ees kehtaa luetella kaikkia eri ihmisiä yhdistäviä tekijöitä mutta niitä on vähän turhan paljon. Mulla on pakko olla joku kymmenes aisti niiden suhteen koska kaikki ne asiat ei näy päällepäin. Samoja kotipaikkakuntia, samoja ammatteja, samoja harrastuksia ja kaikkea ihan hullua. Sitten on pari ei-niin-kivaa poikkeusta, jotka ehkä tarvittiin vaan vahvistamaan sääntö? Oon vähän hukassa, mutta kai se on ihan normaalia. Ajattelin tässä vaan elellä menemään ja kattoa mihin sitten lopulta päädyn. Jos ennusmerkit pitää paikkaansa niin elelen varmaan jonkun tatskamiehen kanssa ja sitte meillä on adoptoituna lapsen sijasta joku orpo pussikarhu tai jotain muuta tarpeeks outoa. Tervetuloa vaan, tulevaisuus. :D
Nyt ajattelin palautua arkimoodiin lueskelemalla vähän koulujuttuja.
ps. Tän biisin sanat...niin.
Nyt on viikko takana koulu-työt-inssityö-komboa. Kai tää tästä, vaikka tuntuukin aika ylitsepääsemättömältä kun ajattelee sinne kaukaisuuteen, jolloin tän kaiken pitäis olla loppu ja valmista. En kuitenkaan jaksa stressata niin kauan kun tää elämä tuntuu kuitenkin mielekkäältä ja joka aamu on mukavampi herätä ja lähteä liikkeelle kuin jäädä peitonmutkaan vetämään unta palloon :) Aamuista puheenollen, lisäsin mun arkiaamuihin ripauksen luksusta ja ostin itelleni termoskahvikupin. Ei muuten puolen litran kahviannoksen jälkeen hajoiluta aamutunnit enää läheskään niin paljon. Ehkä päätökseen vaikutti vähän myös se, että ilmaset kahvit loppu koulun alettua ja reilu euro jokasesta kupista ruskeeta kultaa syöksee mut vararikkoon kesällä lisääntyneen kahvinkulutuksen takia.
Viikonloppu oli hassu. Perjantaina mentiin virkistäytymään työkavereiden kanssa kartingin,ruuan ja saunomisen merkeissä. Suunnattiin lopuks vielä johonkin bilisbaariin. Täytyy kyllä sanoa että mulla on aivan ihanat työkaverit.Yhteishenki on aivan loisto ja kaikille voi heittää ihan samanlaista juttua huolimatta siitä onko kyseessä meidän toimitusjohtaja tai vastakkaista sukupuolta oleva parikymmentä vuotta mua vanhempi työnjohtaja. Arvostan. :)
Eilen tapasin sattumalta miehen, jonka tapasin täsmälleen samassa paikassa ja tilanteessa kaks vuotta sitten. En olis ite varmaan tunnistanu koko ihmistä mutta se tunnisti mut mun tatuoinnista. Hassua, koska mulla on vasta tasan tää yks "tämmönen on kaikilla"-tatuointi ja sillä itsellänsä oli kuvia kädet täynnä. Musta on alkanu varsinkin tässä viimesen kuukauden aikana tuntua siltä, että mun miesmaku toistaa vähän liiankin selvästi samaa kaavaa:D En ny ees kehtaa luetella kaikkia eri ihmisiä yhdistäviä tekijöitä mutta niitä on vähän turhan paljon. Mulla on pakko olla joku kymmenes aisti niiden suhteen koska kaikki ne asiat ei näy päällepäin. Samoja kotipaikkakuntia, samoja ammatteja, samoja harrastuksia ja kaikkea ihan hullua. Sitten on pari ei-niin-kivaa poikkeusta, jotka ehkä tarvittiin vaan vahvistamaan sääntö? Oon vähän hukassa, mutta kai se on ihan normaalia. Ajattelin tässä vaan elellä menemään ja kattoa mihin sitten lopulta päädyn. Jos ennusmerkit pitää paikkaansa niin elelen varmaan jonkun tatskamiehen kanssa ja sitte meillä on adoptoituna lapsen sijasta joku orpo pussikarhu tai jotain muuta tarpeeks outoa. Tervetuloa vaan, tulevaisuus. :D
Nyt ajattelin palautua arkimoodiin lueskelemalla vähän koulujuttuja.
ps. Tän biisin sanat...niin.
maanantaina, syyskuuta 17, 2012
170912
Noni. Alotettiin Niinan kans herkkulakko ja tarkotus olis jatkaa tätä lokakuun lopulle asti. Kerta viikossa saa syödä (tai juoda) jotain epäterveellistä,kaikista muista lipsahduksista joutuu maksamaan toiselle euron. Saa nähdä onko sitä rikas tai köyhä lokakuun lopulla;D
Tein perjantaina porkkanakakkua tän homman kunniaks. Mulla tulee siitä vaan niin syksyfiilikset, viimeks tein sitä viime syksynä. Koin söpön yllätyksen avatessani munakennon, mun munat oli järjestetty järjestykseen sen mukaan, mikä niistä menee ekana pilalle. Aww!:D Käytin munat 1,2 ja 3...
Lauantaina käytiin keskustassa baarissa ja koin autenttisia intiafiilareita juotuani maazapohjaisen (semmosta intiassa suurkulutuksessa ollutta mangomehua) juoman ja liukastellessani kadulle tulvineessa paskassa rautatieaseman edustalla kotimatkalla.:D
Löysin tänään Fidalta pari villaneuletta. Jotain 60-luvulla Suomessa valmistettuja, maailman symppiksimmät merkit niissä. Kummatki oli täydellisessä kunnossa ja toinen oli 96-prosenttista villaa. 11 euroa kahdesta villa-asiasta joiden malli on ihan perus ja värit huiput. Halleluuja, ei palele talvella edes toimistolla!
Tänään piti lähteä uuden nahkatakin metsästykseen keskustaan mutta ulkona myrskyää, joten sohva veti pidemmän korren. Tästäköhän tää kotona jumitus ny alkaa? Herkkulakko ja sohvantäyteiset illat ei oo hyvä yhdistelmä.
Tein perjantaina porkkanakakkua tän homman kunniaks. Mulla tulee siitä vaan niin syksyfiilikset, viimeks tein sitä viime syksynä. Koin söpön yllätyksen avatessani munakennon, mun munat oli järjestetty järjestykseen sen mukaan, mikä niistä menee ekana pilalle. Aww!:D Käytin munat 1,2 ja 3...
Lauantaina käytiin keskustassa baarissa ja koin autenttisia intiafiilareita juotuani maazapohjaisen (semmosta intiassa suurkulutuksessa ollutta mangomehua) juoman ja liukastellessani kadulle tulvineessa paskassa rautatieaseman edustalla kotimatkalla.:D
Löysin tänään Fidalta pari villaneuletta. Jotain 60-luvulla Suomessa valmistettuja, maailman symppiksimmät merkit niissä. Kummatki oli täydellisessä kunnossa ja toinen oli 96-prosenttista villaa. 11 euroa kahdesta villa-asiasta joiden malli on ihan perus ja värit huiput. Halleluuja, ei palele talvella edes toimistolla!
Tänään piti lähteä uuden nahkatakin metsästykseen keskustaan mutta ulkona myrskyää, joten sohva veti pidemmän korren. Tästäköhän tää kotona jumitus ny alkaa? Herkkulakko ja sohvantäyteiset illat ei oo hyvä yhdistelmä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)